![]() |
|
Katso Kari Kuivalaisen euroviisukappale tästä |
|
|
Miesten ensimmäinen albumi Tänään julkaistiin keväällä 2007. Se sisältää kuusi yhteistä laulua, pari omaa käännöstekstiä sekä muutamia vanhoja yhteisiä äänityksiä. Musiikki on melodista retroa, pääosassa ovat vahvat sävellykset ja sanat sekä hyvä stemmalaulu. Esiin nousevat Kuivalaisen intiimi ja melankolinen Valkoinen huone sekä Vilkon tunnustuksellinen Kiinni mun ihoon. Jukka Nurmelan tekstiin sävelletty Tänään on uskottava ja nostalginen tarina soittajan elämästä. Levyn kaksi käännöshittiä ovat tuttuja klassikoita vuosien takaa. Alun perin Everly Brothersin tunnetuksi tekemä Love hurts soi akustisen kitaravallin säestyksellä komeasti nimelläSain yön. Holliesin tunnetuksi tekemä He Ain’t Heavy on saanut täysin uudenlaisen Ry Cooder-henkisen tulkinnan nimellä Kun voi luottaa ystävään. Ensinmainitun sanat on tehnyt Kuivalainen, jälkimmäisen sanat ovat Vilkon käsialaa. |
Toivomuslähde on viesti ystävälle, joka pakenee omaa elämäänsä. Näkemiin maalaa maiseman pitkistä jäähyväisistä. Näin aina käy kuvaa yksinäisyyttä, jonka jokainen joskus kokee omalla tavallaan. Levyn keskeisiä soittajia ovat rumpali Arska Himberg, basisti Hannu Rantanen ja Olli Haavisto, joka soittaa erilaisia kielisoittimia steel-kitarasta dobroon. Kuivalainen ja Vilkko ovat enimmäkseen itse soittaneet levyn kitara- ja piano-osuudet. Levyn tekoon osallistuivat myös Petri Asiala ja Jokke Seppälä. Pääosa musiikista on äänitetty, tuotettu ja masteroitu Seawolf Studioilla Suomenlinnassa vuonna 2005 ja 2006. Levyn päätuottaja on Hannu Leidén. Tänään julkaistiin ravintola Ilveksessä huhtikuussa 2007.
|
Kari Kuivalainen ja ArtoVilkko ovat toimineet yhdessä parinkymmen vuoden ajan eri kokoonpanoissa. Enimmäinen yhteinen projekti on vuonna 1986 perustettu rhythm&blues-kokoonpano Mojo What. Sen jälkeen he ovat soittaneet myös yhtyeessä nimeltään Stara. Molemmat bändit keikkailevat edelleen. Vuonna 2004 Kuivalainen ja Vilkko perustivat duon, jonka tarkoituksena oli tehdä myös uusia lauluja. Vuonna 2005 heidät pyydettiin mukaan alun perin 60-luvulla perustettuun bändiin nimeltä The Scaffolds. |